Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin en lennellyt Souliin suorinta reittiä. Saavuin keskiviikkona Pekingiin, josta tulin maanantaina Souliin. Pekingin tapahtumat ovat ehkä hiukan off-topickia Soulin vaihtoon nähden, mutta kirjoitanpa tästä huolimatta jotain piipahduksestani.
Ensinnäkin neljä kokonaista päivää ei riitä näkemään Pekingistä juurikaan mitään. Teimme yheden päiväreissun Kiinan muurille, mutta muuten jouduimme karsimaan "pakollisiakin" turistikohteita. Näkemättä jäi niin Kesäpalatsi kuin Kielletty kapunki. Näissä teimme tietoisen valinnan, koska huhu kertoo, ettei Kiellettyyn kaupunkiin käytetty päivän mittainen haahuilu ole sen arvoista, koska kaikki rakennukset ovat niin paljon toistensa kaltaisia. En osaa sanoa pitääkö tarina paikkansa, mutta ehkä selvitän sen sitten joskus seuraavalla Pekingin vierailulla.
Pekingistä jäi päälimmäisenä mieleen sen laajuus, kuumuus ja väenpaljous. Liikkumiseen piti käyttää yllättävän paljon aikaa, vaikka käytti metroa. Metrossa koki myös kiinalaista väenpaljoutta, kun kiireisimmillä linjoilla vaunut olivat aivan täynnä. Kaupungin suuri koko oli toisaalta myös hieno asia, koska sieltä löytyy toisistaan täysin erilaisia kaupunginosia. Kokemuksena Peking oli hyvä ja suosittelen, mutta kannattaa varata tarpeeksi aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti