Hiljaiseloa

Blogin kirjoittelu on ollut hiukan jäissä viimeisen Soulin kuukauden aikana. Nyt otan viimein itseäni niskasta kiinni näin kotisohvalta käsin ja kerron, miten vaihdon loppuaika sujui.

Viimeinen kuukausi meni kokonaan Soulin kaupunkimaisemissa. Talvi alkoi saada otettaan myös Soulin seutuvilta, joten matkustusinto Koreassa alkoi selvästi hiipua. Toisaalta Soulistakin löytyy paljon tekemistä ja näkemistä, joten viikonloput meni hupaisasti, vaikka kaupungista emme poistuneetkaan.

Viimeisinä viikonloppuina tutustuimme mm. Soulin kahvilatarjontaan. Kofeiiniriippuvaisen ei tarvitse yleensä kauaa kahvilaa Soulissa etsiskellä. Suurten kahviketjujen putiikkeja löytää helposti, mutta myös mielenkiintoisempia kahviloita on löydettävissä.

Ylhäällä kuvattuun kahvillaan eksyimme lähinnä Dr. Fish zonen takia. Kahvilassa oli pari kala-allasta, jossa nälkäiset kidusveikot odottivat asiakkaiden kuivuneita jalkoja välipalaksi. Aluksi kahvilassa tuli tilata kahvi, jonka jälkeen samaan hintaan pääsi hoidattamaan jalkojaan vesialtaisiin. Kahvin hinta oli hiukan kalliimpaa kuin peruskahviloissa, mutta jalkahoitoon suhteutettuna hinta oli kohdallaan. Tarjolla oli peruskahvien lisäksi hiukan erikoisempia vaihtoehtoja, kuten bataattikahvi. Olimme myös liikenteessä aamupäivästä, joten kahvilassa ei meidän lisäksemme paljon muita asiakkaita ollut. Tämän ansiosta kukaan ei myöskään hoputtanut meitä pois jalkahoidosta, joten vietimme kaiken kaikkiaan oikein rentouttavan aamupäivän kalojen hoidossa. 

Kalojen vastapainoksi teimme myös visiitin kissakahvilaan. Tämä ei miljööltään ollut mitenkään ihmeellinen kahvilakokemus, mutta toisaalta, jos huoneessa pyörii yli 20 kissaa on siinä ihmettelemitä tarpeeksi, jotta karu betonilattia unohtuu hetkeksi. Kissat olivat vaihtelevan kiinnostuneita kahvilavieraista. Osa ignoorasi täysin eläinystäviä kaipaavat kahvinryystäjät, mutta osalta riitti kärsivällisyyttä olla silitettävänä tovin verran. Toisaalta eräs katti päätti tulla nukkumaan syliini yli tunniksi, mutta luulen sen vain oivaltaneen, että jalassani oli mustat housut, johon kissankarvat tarttuvat mukavan tehokkaasti.

Koska emme saaneet vieläkään eläimistä tarpeeksemme, päätimme tehdä vielä vierailun eläintarhaan. Eläintarha oli iso ja sieltä löytyi peruseläintarha eläimistö kiitettävästi. Muita vierailijoita tosin ei ollut tungokseksi asti. En teidä, oliko syynä myöhäinen vierailuajankohtamme vai talviaika, mutta käyskentely tyhjillä teillä oli oikein mukavaa vaihtelua Soulin katukuvaan.

 

Viimeisen kuukauden aikana harrastin myös hiukan kulttuuripainotteisempaa toimintaa. Vierailin mm. National Museum of Korea:ssa, Picasso and Modern Art - taidenäyttelyssä sekä Mama Mia- musikaalissa. Tekemistä siis löytyi aivan riittävästi, jotta tentteihin lukemista ei tarvinnut aloittaa kuin aivan viime tingassa.

Viimeisellä viikolla Soulin ilma akoi käydä jopa niin kylmäksi, että saimme hennon lumipeitteen maahan asti. Aktiivisimmat innostuivat ja alkoivat suunnitella hiihtoretkeä ja muita talvisia riemuja, mutta itse aloin säästellä hiihtointoani koti Kuusamon laduille.

Syksyn värejä

Viime viikonloppuna sain vieraakseni vahvistuksia kotipuolesta, kun äitini ja siskoni lensivät tänne pitennetylle viikonloppuvapaalle. Koska virerailu oli niinkin lyhyt, päätin turvautua Korean matkaoppaaseeni ja kerrata vielä kerran Soulin parhaat nähtävyydet.

Kotiväen vierailu sattui sopivasti samalle viikolle kuin täällä oli käynnissä lyhtyfestivaali. Festivaali järjestettiin jo aiemminkin manitsemallani Cheonggye Stream:lla, joten ajattelin sen läheisen sijaintsinsa ja leppoisan kävelynsä puolesta olevan sopiva kohde ensimmäiselle vireailupäivälle, jolloin matkalaisten rasitteena oli noin 9h lento Helsingistä Souliin. Vireailimme virralla torstai-iltana, mutta tästäkin huolimatta paikalle oli löytänyt myös muutama muu iltakävelyä haikaileva kaupunkilainen.

 

 

 

Toiseksi vierailun arvoiseksi kohteeksi valitsin Changdeokgung palatsin ja siellä olevan Salaisen puutarhan. Olin vieraillut palatsissa aiemmin yhden kurssini puitteissa, mutta tuolloin emme menneet puutarhan puolelle, jonne pitää maksaa erillinen sisäänpääsymaksu. Tämän lisäksi puutarhaan pääsee vain opastetun kierroksen mukana, ja totta kai myöhästyimme englanninkieliesestä opastuksesta. Englanninkielisiä kierroksia järjestettiin vain kaksi kertaa päivässä, joten päätimme mennä sisälle puutarhaan kiinankielisen ryhmän mukana. Ryhmiä lähtee puutarhaan puolen tunnin väliein, joten jos ei välttämättä halua englanninkielistä selostusta, aikataulua ei tarvitse suunnitella kovin tarkkaan.

Puutarhassa on kylttejä englanniksi, joten täysin ilman informaatiota ei jää, vaikkei kieroksen kieli satu ihan kohdalleen. Pelkäsin hiukan ruska-ajan menneen ohitse vierailuajankohtanamme, mutta onneksi kohdallemme sattui vuodenaikaan nähden todella lämmin ja aurinkoinen päivä, minkä ansiosta jäljellä olevat lehdet loistivat todella kirkkaissa väreissä.

Kaupunkiloma ei ole luonnollisestikaan yhtään mitään ilman shoppailua. Naisjoukolla saimme kierrettyä yllättävän paljon Soulin eri shoppailupaikkoja ottaen huomioon aikataulun tiukkuuden. Tässä kuvassa kohteena on Insadong, joka on selvästi suunnattu turisteille. Myytävänä on kaikkea Korea-aiheista tavaraa, joka ei juurikaan vaihdu putiikista toiseen. Ostajan harteille jääkin parhaan hinnan löytäminen, mutta myös tinkiminen kannattaa aina tämän tyyppisissä liikkeissä.

Tein viikonlopun aikana myös kolmannen visiittini Soul Toweriin. Tällä kertaa satuimme paikalle auringonlaskun aikaan, joten näkymä tarjosi jotain uutta myös minulle. Yhdessä viikonlopussa ehdin näyttää yllättävän paljon Soulista vierailleni,  mutta niille, jotka suunnittelevat reissua tänne päin, voisin kuitenkin suositella harkitsemaan hiukan pitempää vierialuaikaa jo pelkästään lentojen pituuden takia.

DMZ

Toissa viikonloppuna kävin katsastamassa Koreoiden välisen demilitarisoidun alueen eli DMZ:n. Alueelle ei pääse kuin turistikierroksilla, joten minulla ja kämppikselläni ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin varata päiväretki etukäteen. Tein varauksen reilua viikkoa aikaisemmin ja tällöin pääsimme mukaan peruutuspaikoille. Suosittelisinkin olemaan hyvissä ajoin liikenteessä varauksen suhteen, jos aikataulu Korean vierailulla on tiukka. Teimme kokopäiväretken, jonka hinta oli noin 78e. Reissu on suunntattu turisteille, joten hintakin on luonnollisesti sen mukainen. Kohde on kuitenkin sellainen, missä halusin ehdottomasti käydä Korean visiittini aikana, joten eipä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin maksaa pyydetty summa mukisematta.

Noin tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme ensimmäiseen kohteeseemme eli kolmanteen tunneliin. Tunneli on yksi neljästä löydetyistä tunneleista, jotka on kaivettu Pohjois-Korean puolelta Etelä-Korean suuntaan. Vierailemamme tunneli löydettiin vuonna 1978, ja se on noin 150m maanpinnan alapuolella. Alas tunneliin matkasimme kuvassa näkyvällä "junalla". Alhaalla ei tietystikään saanut ottaa valokuvia ja salama olisi saattanut paljastaa salakuvailuyritykset. Muutenkin koko DMZ- kierroksella rajoiteltiin kuvien ottamista. Toisaalta eipä tunnelissa hirveästi kuvattavaa olisi ollutkaan. Kuten arvata saattaa se oli suht matala (jopa minun piti kulkea välillä kyyryssä!) ja kapea maanalainen käytävä.

Tunneli suunniteltiin jalkaväen reitiksi Etelä-Korean puolelle ja sen kautta olisi pitänyt saada kuljetettua jopa divisiionallinen sotilaita tunnin aikana. Tunnelihanke paljastui kuitenkin ennen niiden varsinaista käyttämistä, ja Pohjois-Korea väitti tunneleiden olevan vanhoja hiilikaivostunneleita. Tunnelin seinät ja katto oli jopa värjätty hiilellä. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että alueelta ei ole löydettävissä hiiltä. Lisäksi tunnelin pohjoisosa räjäytettiin umpeen P-Korean toimesta tunnelihankkeen paljastuttua.

Seuraava pysäkki oli Dora observatory, joka sijaitsee Dora vuorella lähellä kolmatta Tunnelia. Täältä olisi pitänyt olla kirkkaalla säällä näkymä Pohjois-Korean puolella sijaitsevaan propagandakylään, mutta kuten kuvasta näkyy sää oli kaikkea muuta kuin kirkas. Valitettavasti etukäteen varatuilla reissuilla on vaikeahkoa arvata päivän kirkkautta, joten kiikarointi pohjoisen puolelle jäi tällä kertaa vain haaveeksi.

 

Seuraava etappi kierroksellamme oli Dorasan rautatieasema, joka on: "Not the last station from the South, But the first station toward the North." Tällä hetkellä rautatieasemalle pääsee junalla, mutta reittiä käyttää lähinnä turistit, jotka jostain syystä haluavat käydä asemalla itsekseen. Aseman läheisyydessä ei juurikaan ole mitään nähtävää, ja käsittääkseni rautatieasemalta ei pääse itsekseen haahuilemaan minnekään

Etelä-Korean visioissa asema tulee joskus olemaan tärkeä linkki, joka yhdistäisi täkäläisen rautatieverkon jopa Eurooppaan asti. Toistaiseksi sain odotella turhaan kotiin vievää junaa tyhjällä asemalaiturilla. Tunnelma oli muutenkin kuin jostain kauhuelokuvasta. Sää oli niin utuinen ettei selvää näkyvyyttä ollut kovinkaan kauas. Odotin koko ajan hiljaisella ja aavemmaisella asemalla, että jostain ilmestyisi lauma nälkäisiä zombeja.

Muutama vuosi sitten asemalta pääsi P-Korean puolelle Kaesongin teollisuusalueelle, mutta Koreoiden suhteiden kiristyessä myös rautatieyhteys lopetettiin. Nykyään Kaesongin teollisuusalueen välinen liikenne hoidetaan yhtä valtatietä pitkin. Teollisuusalue on siitä harvinainen, että siellä työskentelee sekä Etelä- että Pohjois-Korean kansalaisia ja alueen tehtaiden tuotteet myydään Etelä-Korean puolelle.

Lounastauon jälkeen jatkoimme matkaa JSA- alueelle eli Joint Security Area:lle. Ainoastaan tällä alueella  Etelä- ja Pohjois-Korean sotilaat ovat metrien päässä toisistaan, ja Koreoiden väliset diplomaattisuhteet hoidetaan huoneessa, joka on Etelä- ja Pohjois-Korean hallinnoiman alueen rajalla.

Olin hiukan pettynyt siihen, ettei P-Korean sotilaat seisoneen omalla puolellaan rakennuksia kuten E-Korean sotilaat. Tämä johtui kuulemma siitä, että P-Korean puolella ei ollut ketään vierailijoita käymässä. Näimme kuitenkin yhden P-Korean sotilaan omalla puolellaan vartiossa. Hän vaikutti hiukan tylsistyneeltä, mutta ehkä piristimme hänen päiväänsä edes hiukan, koska välillä hän innostui kiikaroimaan suuntaamme. 

Kaiken kaikkiaan kierros oli käymisen arvoinen siitäkin huolimatta, ettemme pystyneet kiikaroimaan P-K:n puolelle. Matkatoimistoilla oli tarjonnassa myös puolipäivä reissuja, jotka ovat huomattavasti halvempia kokopäivä kierrokseen verrattuna. Lyhyemmän kierroksen ohjelmaan kuuluu joko aamupäivän osio (paikat ennen lounasta) tai iltapäivän kierros JSA:lle. Mielestäni tällainen lyhyempi versio pätkii kokonaisuuden pahasti, joten halusin ehdottomasti tehdä pitemmän kierroksen.

Vuorikiipeilyä

Ajattelin kerrankin päivitellä blogiani lähestulkoon tuoreeltaan, joten tällä kertaa kirjoitan viime viikonlopun reissustani 4h bussimatkan päässä olevalle Seoraksan vuorelle. Täällä on vähän vaikeahkoa arvioida, kuinka kaukana mikäkin paikka on, koska bussilla liikkuessa iso siivu matkustusajasta menee joko Soulista lähtemiseen/tulemiseen. Ehkä google osaisi auttaa minua näissä välimatka-asioissa, mutta toistaiseksi en ole ollut kilometrimääristä aivan niin kiinnostunut.

Viikonloppureissuni, joita olen täällä tehnyt, olen aina kulkenut bussilla. Olemme päätyneet bussiratkaisuun lähinnä taloudellisten syiden perusteella. Bussi on junaa halvempi sekä yleeensä busseihin saa aina lippuja toisin kuin juniin.

Bussien penkit ovat myöskin toista laatua kuin kotosalla, joten neljä tuntia menee erittäin hupaisesti nukkuessa. Toisinaan on kova taistelu hereillä olemisen kanssa, jotta näkisi edes vilauksen ohi kiitiväsitä maisemista. Olisipa Jyväskylä-Kuusamo bussit samaa maata niin en edes harkitsisi auton lainaamista kyseiselle välille.

Perjantai-iltapäivästä suuntasimme bussilla Sokson kaupunkiin, jonka lähistöllä Seoraksanin luonnonpuisto sijaitsee. Olimme perillä illasta kahdeksan aikaan, ja motelllin löydettyämme suuntasimme seurueeni kanssa syömään korealaiseen all-you-can-eat grillauspaikkaan. Tankkasimme proteiineja lauantain koetusta varten sellaiseen tahtiin, että paikan omistaja vihjasi meille jossain vaiheessa, että olemme syöneet tarpeeksi. Olimme hiukkasen pettyneitä virheelliseen mainontaan, mutta toisaalta kello lähenteli kahtatoista ja aamulla olisi iloinen herätys jo 6.00.

Aamulla aikaisesta herätyksestä huolimatta pääsimme Seoraksanille ja tosi toimiin vasta 8.00 aikoihin. Sää näytti kuitenkin lupaavalta, eikä reitillä näyttänyt olevan ruuhkaa, joten myöhäisempi aloitus ei tuntunut olevan ongelma.

Itse asiassa olimme jopa niin reippaita, että teimme noin 3km harhareitin heti alkuun. Reitti ei ollut vielä vaikea, joten asian laidan selvittyä kukaan ei ollut oikeastaan pahoillaan, koska maisemat olivat olleet kauniita. Joen vesi oli todella matalalla, mutta isosta joenuomasta päätellen vettä on huomattavasti runsaammin ainakin keväällä sulmaisvesien aikaan.

Varsinaisen reitin alku näytti mukavan leppoisalta.

Totuus oli kuitenkin alkua karumpi. Uskokaa pois tämä kuva nimittäin hämää teitä. Oikeasti tuo oli paljon jyrkempi! Ensimmäinen kilometri oli pelkkää kapuamista. Nähdessäni tienviitan "huippu 4km" "alas 1km" alkoi uskoni jo horjua. Jalat tuntuivat jo raskailta ja matka oli vasta alussa. Eipä siinä muu auttanut kuin raahustaa kiveltä toiselle ja toivoa, että jossain vaiheessa maasto tasottuisi. Toisaalta olimme menossa vuorelle, joten itsepetos oli laiha lohtu.

Alun tiukan kilometrin jälkeen ei onneksi tullut enää yhtä pitkiä pätkiä jyrkkää nousua. Lihakset sai mukavasti vertymään tasaisemmalla kävelyllä ennen seuraavaa kapuamista. Myös alun väriloisto jäi taakse huipun lähestyäessä. Ylempänä yöt ovat jo niin kylmiä, että lehdet olivat jo tippuneet. Meidän olisi pitänyt olla viikkoa kahta aikaisemmin liikenteessä, mutta toisaalta paljas luonto oli mielestäni kaunista omalla karulla tavallaan.

Siellä se huippu on kaikkien ihmisten keskellä. 1700m korkeuteen pääsemiseen käytimme kaikkiaan aikaa vajaat 6 tuntia. Täytyy myös muistaa, että teimme myös pienen lämmittelyreitin aamulenkkinä, joten kaiken kaikkiaan olimme edenneet ihan kohtuullista tahtia.

Valitettavasti sää oli pilveinen ja kylmä ylhäällä, joten maisemia täytyi ihailla pienissä paloissa pilvien rakoillessa.

Alun perin meillä oli tarkoitus nukkua vuorella majassa, mutta kun pääsimme lähimpään, kuulimme ettei siellä voinut yöpyä. Emme oikein päässeet perille oppaan selostuksesta, johtuiko tämä siitä, että maja oli jo täynnä vai siitä, että seuraavaksi yöksi oli luvattu yli -10 astetta pakkasta. Kysyessämme seuraavaa majaa hän vain totesi, että meidän pitäisi mennä takaisin alas. Tutustuimme ylös kavutessamme todella ystävälliseen korealaiseen pariskuntaan, ja he sanoivat, että sunnuntaille on luvannut vesisadetta. Laskimme päässämme yhtälöä kipeät jalat + liukkaat kivet + pudonneet märät lehdet = pelastushelikopteri. Vaikka ajatus alas menosta ei houkuttanut ketään, ei meillä ollut muuta järkevää vaihtoehtoa. 

Ongelmaksi muodostui se, että kello oli jo puoli 3 ja alasmenoon tarvitsisimme pariskunnan mukaan kolme ja puoli tuntia. Eli jos pitäisimme kiirettä, saattaisimme ehtiä alas ennen pimeän tulemista. Eipä auttanut muu kuin ottaa suunta alas ja unohtaa polttavat polvinivelet.

Kiire tai ei lähestyvä auringonlasku ja rakoileva pilvipeite sai lehdet näyttämään todella kauniilta. Toisaalta lehdet olivat myös merkki lähenevästä maalista. Uskoin ylös menemisen olevan tuskaa, mutta alastulo oli pelottavaa. Jokainen askel huterille, kapeille ja liikkuville kiville voisi johtaa katastrofiin. Varsinkin viimeinen kilometri tuntui pitemmältä nyt kuin alussa.

Hikisenä, väsyneenä, mutta onnellisena. Pääsimme alas juuri ennen pimeän tuloa ja olimme nähneet upeaa ruskamaisemaa sekä jo talveen valmista karua luontoa. Hostelliin päästyämme uni tuli välittömästi, vaikka nukuimmekin aasialaisittain lattialla.